Iho ei todellakaan ole vain sisukalujen peitoksi luotu kuori, vaan melko monitoiminen ja monimutkainenkin toimiva elin, joka itse asiassa heijastaa kokonaisterveyttäsi. Mikään muu elimistäsi ei joudu niin monenlaisen uhkatekijän piinaamaksi: ihon terveyttä ja toimintakykyä väijyvät fyysiset vauriot, auringonvalo, saasteet, taudinaiheuttajat eri muodoissaan, elimistön sisäiset epätasapaino- tai vauriotilat (hormonaaliset, emotionaaliset, ravitsemukselliset jne tekijät ja lääkitykset vain muutamia mainitakseni). Osaan voimme vaikuttaa suoraan, osaan hieman kiertoteitse ja osaan emme muuta kuin iholla ilmeneviä oireita hoitaen.
Ihon hoitaminen on terveyden hoitoa siinä missä hampaiden harjaus, veden juominen, hiusten pesu tai ravinnerikkaan ruuan syöminen. Ennalta ehkäisevästi ihoa hoitamalla voitaisiin välttää monia ongelmia ja oikealla hoidolla olisi mahdollisuus myös vähentää merkittävästi ihossa esiintyvien ongelmien lääkityksen tarvetta. Jostain syystä ihon hoitaminen on kuitenkin jäänyt muun terveyden hoitamisen varjoon. Perusvoiteita käytetään terveydenhoidossa, mutta niidenhän ei ole tarkoituskaan varsinaisesti hoitaa ihoa. Useimmat niistä toimivat lähinnä eri vahvuisina ”laastareina” ihon pinnalla sisältäen eri suhteissa vettä ja öljyä.. Loistava silloin kun tarvitaan nopea suoja mahdollisimman vähän toimintaa sisältävällä voiteella (tosin niissäkin tarvitaan aineita säilyvyyden parantamiseksi ja usein myös raaka-aineiden kammottavan hajun peittämiseksi, joten superherkällä voi olla haasteita löytää edes sopivaa laastarivoidetta), mutta pidempiaikaiseen hoitamiseen.. No se hoitohan niistä puuttuu.
Sitten on tietysti lääkärit ja lääkevoiteet. Hoidetaan oire (ja joskus sivuvaikutusten ansiosta saatetaan saada aikaan lisää hoidettavaa..) mutta ihon toiminnan tasapainottaminen, tukeminen ja ylläpitohoito oireen poistuttua jää useimmiten huomiotta. Eikä vähiten siitä syystä että terveydenhoitopuolella ei ole tällä hetkellä koulutusta aiheeseen. Perusteellisesti ihoon perehtynyt kosmetologi on tämän aiheen erikoisasiantuntija. Tulevaisuudessa onneksi koulutusta pyritään ohjaamaan niin että moniammatillinen yhteistyö tälläkin alueella voisi olla paitsi mahdollista, myös toimivaa.
Uups! pieni sivuraide siinä… Takaisin asiaan:
Kevyimmilleen karsittuna ihonhoito on puhdistamista ja kosteuttamista. Se on ikään kuin minimivaatimus ihonhoidolle ja toivottavasti tapahtuu kaksi kertaa päivässä. Oikeilla, sopivilla tuotteilla toteutettuna näinkin yksinkertainen hoitaminen auttaisi jo alkuun monen ongelman ratkaisussa.
Laadukkaamman ihonhoidon kyseessä ollen onkin sitten jo mahdollista ottaa huomioon ihon toiminnan ihastuttava monimutkaisuus, vuodenajat, käytännön arkielämän heittämiä haasteita (ajankäyttö, nukkuminen, stressi jne.), ihon reaktioita esim. hormonien ja/tai ruuansulatuselimistön toimintaan tai sairauksiin ja lääkityksiin. ...näin pintaraapaisuna mainiten.. Eli lyhyesti: Laaditaan yksilöllistä ihonhoitoa, joka sisältää sen tärkeimmän eli kotihoidon lisäksi myös tarpeelliset hoitolahoidot ja tarvittaessa ohjauksen lääkärin pakeille.
Kaikki tätä lukevathan onneksi tietävätkin jo, että kaikille Lumotusta Helmestä ostetuille tuotteille hintaan kuuluu aina myös käytön ohjaus purkin loppuun asti. Kotihoitoa tukevia hoitolahoitoja löytyy laaja valikoima. Eli kun sinulle tulee kysyttävää, elämä tai iho yllättää uusilla haasteilla, älä suotta tuskaile, vaan ota yhteyttä ja kysy. Olen täällä ja syvennän vuosi vuodelta osaamistani juuri sinun ihoasi varten.
copyright Lumottu Helmi 2021-2024
Fredrikinkatu 55, sisäpiha
00100 Helsinki
0400 799 291
kysylisaa@lumottuhelmi.fi